Sisustan uutta modernia puutaloa Espoossa, joka valmistui kevättalvella 2016. Sisustustyylini perustana ovat modernit selkeät linjat ja toisaalta klassinen ajattomuus.
Kodinhoitohuone rakennettiin vanhaan kotiimme varastotilana olleeseen eteismäiseen pikkuhuoneeseen. Suunnitteluvaiheessa vaati tarkkaa mittailua ja mallailua, että kaikki saatiin sopimaan. Säilytys- ja tasotilaa saatiin kuitenkin tilaan yllättävän paljon. Valitsimme pikkuruiseen kodinhoitohuoneeseen seinään kiinnitettävät pyykkitelineet, jotka voi tyhjinä laittaa kasaan ja taas tarpeen vaatiessa avata.
Vanhassa kodissamme ei ollut ollenkaan keittiötä, kun ostimme sen, koska edellinen asukas oli sen purkanut. Päädyimme selkeälinjaiseen mattavalkoiseen keittiöön mustilla kivitasoilla. Smeg oli ollut haaveissani jo edellisen kodin remontissa ja tähän kotiin se sitten hankittiin. Mustavalkoisuus jatkui myös ruokailuryhmään. Mies teki pöydän ja tuoleiksi hankittiin Eamesin tuolit. Kokonaisuudessa yhdistyi niin vanhantalon henki kuin modernius.
Kutsuin vanhan kotimme kylpyhuonetta pikku spaksi. Täydessä remontissa kylpyhuone sai uuden ilmeen. Laattavalintojen suhteen noudatettiin hyvin simppeliä linjaa, ja päädyimme mattavalkoiseen seinälaattaan ja harmaaseen kivi/betonimaiseen lattaan lattiassa. Jotain ylellisyyttä kuitenkin halusin ja takaseinälle valittiin pientä bling blingiä, kuitenkin tyylikkäässä muodossa. Kattoon asennettiin vielä pienet led -spotit korostamaan pintaa. Takaseinälle tehtiin myös pieni väliseinä, johon suihkun puolelle saatiin syvennys shamppoille, saippualle ja muille purkeille. Näkymästä tuli siisti, kun purkit jäävät piiloon syvennykseen. Jotai...
Eteinen on meillä minimalistinen, koska halusin, että tässä tilassa korostuu arkkitehtuuri, eikä sitä sisusteta niin sanotusti tukkoon. Halusin kauniin, mutta silti helpon ja käytännöllisen lattiamateriaalin, joten päädyimme mikrosementtiin. Valoa tulee eteiskäytävään neljästä eri suunnasta, ja avautuvista suunnista syntyy ikään kuin odotus muista tiloista. Erityisesti portaiden päässä nouseva korkea ikkuna suuntaa katsetta. Koska tila muuten on niin yksinkertainen, haluttiin tähän tilaan juttua valaistuksella myös pimeämpinä aikoina. Katto rakennettiin niin, että käytävän molemmilla puolilla kulkee epäsuora valolinja.
Lastenhuoneen sisustustyyli jatkaa samaa linjaa kuin meidän muussakin kodissa. Väritys on muualta kodistamme tuttua valkoista, mustaa ja harmaata sekä pienenä lisänä myös hieman minttua. Toki lattialle kumotut lelut tuovat huoneeseen myös väriä, mutta tykkään, että tausta on hillitty. Säilytystilaa ei lastenhuoneessa voi silti olla liikaa, ja vaikka välillä lelut seikkailevatkin pitkin huonetta (ja talossa muuallakin), niin periaatteessa kaikelle on silti paikkansa. Leikkisyyttä tuo huoneeseen myös tiipii ja samaa teemaa oleva tapetti. Toista seinää piristää taulukollaasi. Rakkain huonekalu (ehkä koko talossa) on sänky, jonka mie...
Walk in closet on yksi taloprojektin myötä toteutuneista haaveistani. En omista hullua määrää vaatteita, enkä siitä edes haaveile. Sen sijaan vuosia muhinut walk in closet -haaveeni on liittynyt enemmänkin siihen, että vaatekaappini olisi toimiva ja se pysyisi hyvässä järjestyksessä. Säilytysjärjestelmä on Ikeasta. Vaate- ja sisutusmakuni ovat hyvin samanlaiset. Kun tyylini ja pukeutumisvärit ovat hillittyjä, niin koruilla ja asusteilla on merkitystä. Laukkuhyllyltä on helppo napata käyttöön se laukku, jota kulloinkin tarvitsee. Lasihyllyn alla on lokerikko, josta asusteet näkyvät ja sieltä on helppo valikoida tarvitsemansa. Kau...