Poikamme lastenhuone koostuu itse tehdyistä käsitöistä, askarteluista ja puutöistä, kirpparin ja antiikkimessujen aarteista, omista vanhoista leluista (joita pojan isoäiti on säilyttänyt vuosia) ja toki hänen omista leluistaan. Jotta huone ei näyttäisi museolta, löytyy sieltä toki huonekaluja ja säilytysratkaisuja jotka ovat tätä päivää. Kiva miksaus vanhaa ja uutta sekä itse tehtyä.
Pian 10 vuotta täyttävän tyttäremme huone koki täydellisen remontin. Noin 17 neliön huone maalattiin lattiasta kattoon ja niinsanotusti pestiin pois 70-lukulainen ummehtunut fiilis ruskeine puolipaneeleineen ja mäntykattoineen. Lattiassa oli hyväkuntoinen parketti ja se olikin ainoa, mikä sai jäädä sellaisenaan. Huone on sisustettu minimibudjetilla, ja mahdollisimman paljon on itse tehty ja tuunattu; huonekaluista ja esineistä lähes kaikki ovat vanhoja hankintoja jo edelliseen kotiin. Halusimme jakaa ison huoneen eri toimintoihin; löytyy tilaa leikeille, pukeutumiselle ja läksyille.
Pieni-suuri olohuone jossa pyörii kahden aikuisen lisäksi yksi pieni neiti, ja kolme koiraa.. Olohuone on käynyt muodonmuutosta vuodesta 2012, ja alkaa muutamia pikkujuttuja lukuunottamatta olemaan valmis. Viimeisin muutos on tapahtunut ruokailupöydälle, jonka maalasin tummasta valkoiseksi. Pöydästä puuttuu vielä tabletit mutta eiköhän nekin löydy kun mieluisat tulevat vastaan. Pyrin paljon tuunailemaan, ja etsimään käytettyjä sisustusjuttuja.