Aapola (liki satavuotias talovanhus) on kokenut käsissämme kunnostusta ja ehostusta jo yli neljän vuoden ajan. Vuorossa oli nyt portaikon muutosremppa. Taloon tarvittiin tilava siivouskomero ja sen paikka löytyi nyt portaikon alta. Turvallisuutta lisättiin lisäkaiteilla, Näin pikkuväkikin pääsee kiipeämään turvallisesti ylös ja alas. Portaat muutettiin ns.umpiportaiksi ja väriksi valikoitui valoisa valkoinen, kodin muuhun sisustukseen niin sopiva. Komeron nuppi/lukitus on vanha aarre! Toiminut joskus vanhan kaapin oven vetimenä.
Huoneen pieni koko 8,8 neliötä tuo haasteita kasvavalle nuorelle. Huoneeseen maalaattiin seinät pastillisella vaalean keltaisella. Keltaisenhan tiedetään Tutkimuksissa on paljastunut, että keltaiseksi maalatut luokkahuoneet stimuloivat oppilaita. Keltainen hieroo älynystyröitä, vahvistaa järkeä ja hermostoa.Huoneen verhoksi valittiin Vallilan Jaffa verho katseen vangitsijaksi ja tuomaan ryhtiä. Verho toimii samalla sängyn päätynä. Huoneen saa pimennettyä sälekaihtimella ja pimennysrulla verholla. Valaisin on vaalea ja valoa tuova. Lapsuudesta kattoon jääneet fosforiset tähdet jätettiin kattoon, joita isommankin koululaisen on muk...
Kotini on sisustettu maalaisromanttiseen tyyliin unohtamatta kuitenkaan värejä. Väreinä on tällä hetkellä luonnonvalkoinen, harmaa, ja ripaus muita värejä. Tunnelma vaihtuu mielen ja vuodenaikojen mukaan. Olohuoneen mattoa vaihdan myös usein. Samoin tekstiilit sohvalla ja nojatuolissa. Ja lapsiperheessä valkoisten sohvan ja nojatuolin peittona on usein joku peitto tai tuplapussilakana.
Tässä huoneessa asustaa neiti, joka aloitti nyt viidennen luokan. Muutimme tähän taloon kuluvan vuoden helmikuussa ja kun huoneita remontoitiin, sai neiti itse vaikuttaa paljonkin siihen, millainen hänen uudesta talon yläkerrassa sijaitsevasta huoneestaan tulee. Toiveita oli oikeastaan vain yksi: mustavalkoinen!