Kotimme sijaitsee maaseudun rauhassa, mutta silti lähellä kaikkia palveluja. Matkaa paikkakuntamme keskustaan on ainoastaan 6km. Sen porhaltaa 10 minuutissa autolla. Kodissamme on monia ihastuttavia elementtejä, mutta mikä parasta, olen löytänyt ihania vanhoja esineitä, jotka halusin tuoda esille tienvarteen, joka johdattaa pihalle. Ihastuttavat ruosteiset esineet jostain syystä hivelevät silmääni. Kuvakokoelmasta löytyy kaiken alkulähde ja miten tämä kaikki sitten eteni lopputulokseen.
Pikkueteisestä on kulku toilettiin ja yläkertaan. Seinät olivat alkujaan käsittelemättömällä puulla paneloidut ja katto verhoiltu hienolla 50-luvun sormipaneelilla. Puun sävyt jättivät pienen tilan aika synkäksi, joten pintojen käsittely läpikuultavalla valkoisella maalilla avarsi eteistä välittömästi ja antoi lukuisille tauluille ja esineille raikkaamman vastakohdan.