Ruokailuhuone sai juuri pienen päivityksen. Paljon saa aikaan pelkästään maalaamalla, vaihtamalla kalusteiden paikkaa ja tuomalla tilaan uusia kalusteita. Huoneessa on kaksi oviaukkoa ja näkymä molemmista on aivan erilainen. Olohuoneesta katsottuna tila on rauhallisen vaalea valkoisten seinien ansiosta, keittiön suunnasta näkymä on täysin valkoisen vastakohta eli kauniin värikylläinen.
Reilu neljä vuotta sitten, myös keittiö oli täydellisen remontin kourissa. Keittiö oli huono kuntoinen, 80-luvun kuosissa. Näin se päivitettiin tähän päivään, joskin vanhaa kunnioittaen. Vanhaa jäi alkuperäinen puuhella, huuvan kera. Valoisaa valkoista, vanhaa ja uutta, siitä on meidän keittiö tehty. Kaapistot Puustellista.
Kun kuusi vuotta sitten etsimme taloa, sitä oikeaa kotia meille, takka oli toivelistani kärjessä. Olen aina rakastanut tulta ja käpertymistä lämpimän takkatulen äärelle. Ja jo melkeinpä alusta asti tiesimme, että tämä tila toimisi myös eräänlaisena vierashuonena sekä koko perheen lepäilypaikkana. Aluksi hankimme metallisen sohvasängyn, mutta päätimme lopulta ostaa tilalle kunnon runkopatjasängyn. Alla on kaksi aikoinaan Ikeasta ostettua sängynaluslaatikkoa, joihin vieraspetivaatteet saa helposti mahtumaan. Ja tässä sängyssä on kyllä tullut itsekin vietettyä muutama yö, milloin sairaan lapsen kanssa, milloin miehen kuorsausta paos...