Valkoinen puutalo Espoossa, jonka remppasimme lattiasta kattoon kokonaan n. vuosi sitten. Nyt bloggailen (unundesign) sisustus- ja harrastusjuttuja ihanassa valoisassa kodissa. Ensimmäisiä remonttikohteita oli talon pikkuvessa. Siellä oli haljenneita laattoja, ruostunut peilikaappi, vaalenruskea pönttö ja kaikki muutenkin aivan väärin.
1980-luvulla rakennetun omakotitalon kylpyhuone ja sauna oli remontoitu viimeksi 90-luvulla. Kylpyhuone koki valtaisan muutoksen, kun sinne remontoitiin valkoinen sauna ja kylppärin ja saunan väliseinä vaihdettiin lasiseen. Suhteellisen pieneen kylppäriin kaivattiin myös tilaa pyykinpesukoneelle. Perheen äidille oli tärkeää saada pitkä laude, jonne rentoutua selälleen. Suunnittelin kylppärin remontin yhdessä remontoijan kanssa.
Kylpyhuone ja sauna saa kokonaisvaltaisen uudistuksen. Lattiaan tulee Pukkilan 6-kulmaista mustaa laattaa, seiniin tulee 30x60 valkoista marmorikuvioitua laattaa. Päätyseinälle tulee kaksi sadesuihkua vierekkäin ja saunan seinä puhkaistaan puoleen väliin saakka ja laitetaan lasi. Kylpyhuonekalusteet uusitaan valkoisilla 60cm syvillä kalusteilla ja valkoisella kivitasolla sekä mustalla komposiittialtaalla. Yläkaapistoja ei tule, vaan kalusteiden taakse tulee tyylikäs betoniefektiseinä sekä altaan kohdalle peili, jonka takaa heijastuu valo. Pesutorni tulee heti sisääntulon oikealle reunalle. Saunaan tulee lauteisiin upotettava pila...