Uusi valaisin löytyi yllättäen Anttilan alesta -60% ja olen jo kauan haaveillut samanmoisesta, joten 50 euron hinta ei ollut mielestäni kovin paha... Makuuhuoneen ilme muuttui aika erilaiseksi uuden valaisimen myötä. Siksi laitoin albumin alkuun kuvia vanhasta makuuhuoneesta, jotta näet myös, miten makuuhuone on muuttunut viimeisen kahden vuoden aikana. Ei kovin suuria muutoksia, mutta aika paljon runsaammaksi on sisustus kuitenkin muuttunut verrokkikuviin nähden, vai mitä mieltä? Vähempi parempi vai enempi kuitenkin? Sängyn taustaseinän maalaus on jäänyt remontin jälkeen maalaamatta, kun en oikein osaa päättää tulevaa vä...
Makuuhuoneen remontti oli ensimmäinen isompi remontti, mitä aloimme uudessa kodissa tekemään. Sen laajuus paljastui kuitenkin vasta kun aloimme poistamaan vanhoja tapetteja: seinästä lähteneen palan alta paljastuikin muovia, styroksia ja villaa. Päätimme purkaa kaiken ja tehdä seinät eristyksistä alkaen uusiksi.
'Tuo makuuhuoneen lattia on jo aika kamala, ja pitäis vaihtaa', sanoi mieheni. Sisustus-intoiselle ihmiselle mieluisat sanat, mutta kun huoneessa on 3 metriä kirjahyllyä lattiasta kattoon täynnä kirjoja, niin eipäs olekkaan niin 'simppeli' homma. Päätin sitten uusia koko huoneen ilmeen, kun kerran leikkiin ryhtyy. Revin pois vanhat tapetit, myös lasikuitutapetin. Maalasin katon ja seinät, patterin ja ikkunanpielet, uusin lattialistat ja vaihdoin järjestyksen sekä tekstiilit. Vaihdoin sängyn paikkaa ja vahasin vanhan sängynpäädyn uudestaan. Vaikka neliöt on edelleen samat, niin tilantuntu ja tilan rauhallisuus lisääntyi huomattava...
42 neliöisen kerrostaloasunnon kokonaisvaltainen remontti koski myös makuuhuonetta, joka oli huoneista helpoin ja nopein. Makuuhuoneessa olivat 1961 vuoden alkuperäiset lasikuitutapetit ja huonokuntoisen parkettilattian alta paljastui kuolleiden ötököiden pesä. Valoisan makuuhuoneen kaikki pinnat uusittiin. Seinät tasoitettiin ja maalattiin valkoiseksi, lattiaan vaihdettiin valkoinen laminaatti. Huoneen ehdottomana keskipisteenä toimii 180 senttiä leveä Hästens-jenkkisänky erikoisverhoilulla.
Viiskytlukulaisen talomme yläkerta oli alunperin 50-80-luvun kuoseissa, kylmän portaikon päässä ja ikävällä tavalla sahanpurun hajuinen. Vaikka tilalle ei sinänsä ollut kovasti käyttöä kahden aikuisen perheessä, tuntui meistä kuitenkin tärkeältä, että viimeinenkin kerros tulisi käytyä läpikotaisin läpi ja rakennettua uudelleen. Purimme kaiken pois, uusimme talon peltikaton rakenteineen ja rakennutimme kaiken uusiksi. Mitään yllätyksiä ei onneksi tullut vastaan, vaikka arvelimme etukäteen, ettei kaikki purettu välttämättä olisi tervettä tavaraa. Yläkerran lattia-ala on noin 96 m2, mutta huoneet ovat normaaleja matalampia. Emme ku...
Kaksion vastaremontoitu eteinen. Remontissa eteisestä purettiin kaapit, sekä revittiin irti tapetit ja kaksi kerrosta muovimattoa. Lisäksi laitettiin umpeen päätyseinältä sisäänkäynti vaatehuoneeseen ja puhkaistiin vanha makuuhuoneen ja vaatehuoneen välinen oviaukko uudelleen. Lattia laatoitettiin ja seinät maalattiin valkoiseksi. Olohuoneeseen johtavasta oviaukosta poistettiin myös kaari ja oviaukon yläosa suoristettiin. Lattialaatta on Kaakelikeskuksen Ape Eternia Negro, peiliovellinen kaappi Ikean Pax.