Pihamme on juuri ollut melkoisessa myllerryksessä kaksi viimeistä kesää ja remppa voi näkyä joissakin kuvissa ;-D Nyt odottelemme uuden nurmen kasvua ja nautiskelemme toivottavasti vähätöisestä kesästä ystävien ja sukulaisten kera pihallamme grillaten ja löhöillen! Nämä kuvat ovat suurimmaksi osaksi viime kesältä, mutta näin lumen sulattua voi jo alkaa laittaa tämänkin kauden kuvia... ;-DD
Harmaan mökin puutarhassa pääasiassa rentoudutaan jopa lorvaillaan, mutta pikkuinen hyötypuutarha syntyi kesällä -14. En ole todellakaan mikään rikkaruohonnyppijä, mutta täällä mökkipihalla sielu lepää ja nyt myös hyötypuutarhan sadosta suu kiittää. Talvi 2018 verotti mökkipuutarhaa. Viiniköynnös ja upean punakukkainen koristeomppupuu kuolivat, ruusupensaat kuivuivat, mutta ruoho ja rikkarohot kukoistavat.Mahtava toukokuun lämpöjytky sai puutarhan viheriöimään entistä rajummin. Puutarha on perustettu vanhan suon ja sittemmin pellon päälle, joten kosteutta riittää maassa.
...eräänä harmaana syyspäivänä tarjoutui mahdollisuus siirtää tuttavan tiluksilta tarpeettomaksi jäänyt kolmen hirsiseinän kehikko ja iso korjauskelvoton asuntovaunu. Seuraavien kahdeksan kuukauden ajan, inspiraation ja sisukkuuden voimalla, näistä aineksista rakentui pieni siirrettävä pihasauna.... Asuntovaunun rämä purettiin alustaltaan. Hirsikehikko nostettiin ja kiinnitettiin vanhan asuntovaunun alustalle. Takaseinä ja väliseinä rakennettiin itse, samoin sisä-ja ulkokatot ja lattiat eristyksiä myöten. Rakennusmateriaalina käytettiin mm. raakalautaa, jota käsiteltiin hiomalla ja maalaamalla. Löylytilan seiniin laitettiin lev...