Klaus haapaniemi

Kaksikerroksisen rivitalon alakerrasta löytyy avara olohuone, jonka tyyli ehkä vielä hieman hakee muotoaan. Tilasta löytyy kuitenkin mukavia isompia ja pienempiä yksityiskohtia. Kokonaisuus koostuu vuosien varrella perheiltä saaduista, vanhemmista ja itse ostetuista, uudemmista, huonekaluista.

Huvilan olohuoneessa on sekaisin uutta ja vanhaa, huvilahengessä, mutta kuitenkin modernilla otteella. Romantiikkaa - kyllä, mutta ei pientä ja sievää. Elämisen makua - kuluneita pintoja, tunnusteltavia tekstiileitä ja luonnonmateriaaleja. Olohuone on paljon käytössä, täällä viihtyvät kissat ja ihmiset talon parhaan pönttöuunin lämmössä. TV-alttaria ei ole. Uskon, että kodikkuuteen on monta reseptiä. Meidän olohuoneessa kodikkuus syntyy ehkä epätäydellisyyden hyväksymisestä, käytännöllisen ja esteettisen tasapainoisesta yhdistelmästä, kerroksellisuudesta - ja ehkä jostain häivähdyksestä huolettomuutta. Elävässä elämässä olohuon...

Ennen en todellakaan allekirjoittanut väitettä, että keittiö on kodin sydän. Ehkäpä siksi, että en itse laita ruokaa. Meillä keittiö on perinteisesti ollut miehen valtakuntaa. Lasten tulon jälkeen tilanne on kuitenkin muuttunut ja yhä useammin löydän itseni keittiöstä. Kaksi lasta pitää ruokkia ja itsekin syödä, lisäksi keittiön pöytä on minun ja kolmevuotiaan esikoisen piirustuspaikka. Sen päällä syntyy myös suurin osa tuunauksista ja tee se itse -projekteista. Aika iso osa päivästä siis tulee keittiössä vietettyä, kai se pikku hiljaa alkaa kodin sydäntä muistuttaa.

Ennen ja jälkeen - kuvia rivitalokolmiosta. Asunto on rakennettu 1989 ja remontoitu täysin 2014. Tämä on keskisuomalaisen pariskunnan ensimmäinen remontti ja ensimmäinen yhteinen asuntomme.