vanhaa (375 albumia)
-
Typ:
-
Näytä:
Maa:

Uutta ja vanhaa sikinsokin

Kodissamme on pieniä hauskoja yksityiskohtia vanhasta, uudesta, peritystä, itse tehdystä ja kaikesta maan ja taivaan väliltä. Rakastan tehdä pieniäsisustus juttuja kotiimme. Vietämme taiteilijamieheni kanssa leppoista rivitaloelämää. Meillä asuu myös kaksi karvaista, laiskaa ja vanhaa kissaa. Kevättä kohti mennessä aina viherpeukaloni alkaa kuumottaa. Kasvattelen sitä sun tätä siemenistä ja taimista. Pihaa on riittävästi kuokkimisen tarpeeseen.

Keittiössä vanhaa ja uutta sulassa sovussa

Minun keittiöni on 70-luvun perinteisessä,matalamallisessa pitkässä tiilitalossa,jossa oli asunto toisessä päässä ja tämä pää talosta oli kylän posti.Nyttenmmin talo on muutettu paritaloksi. Keittiöni on kerrostuma vanhaa ja uutta.Ainoastaan yhden seinän keittiökalusteet ovat uudet.Loput onkin ostettu käytettynä kirpputoreilta ja netistä tai löydetty roskalavoilta ja pelastettu kavereiden hylhäämistä kalusteista ja tuunattu ja tai tehty itse.Toisen romu on minun aarre.Näin toimin myäs luontoa säästäen. Vanhoissa,jo ikää nähneissä kalusteissa on se elämisen jälki ja vanhaa kunnostamalla ja tuunaamalla mieleisekseen,saa juuri sel...

Kerkonkosken perhepuiston sisustusta

Järjestän kotipaikkakunnallani perhepuisto toimintaa. Käytössämme on kyläkoulun kaksi luokkatilaa, ruokala ja suuripiha. Toinen luokka on rentoiluhuone ja tarkoitettu hieman isommille kävijöille toisessa tilassa on taas huone pienemmille kävijöille. Koulun tiloissa näkyy ihanat vanhat kaappien ovet, ikkunalaudat, patterit ja muut pinnat. Olen saanut hyödyntää koulun vanhoja opetustauluja. Suurin osa sisustus jutuista on kuitenkin vanhempieni luota tai minun kotoa. Lisätietoa perhepuistosta löytyy facebook sivulta.

Vanhempien makuuhuoneen uudistus

Lapsuudenkotini on pikkuhiljaa saanut muutosta ja viime viikonloppuna vuorossa oli vanhempieni makuuhuone. Äiti yritti kovasti laittaa vastaan sisustus ja maalaus hommille, kommenttina tuli " Minä olen jo 19 vuotta nukkunut tässä huoneessa joten kyllä voin vielä seuraavat 19 vuotta nukkua tällaisessa huoneessa." Vanhemmat olivat viikonlopun ajan rentoutumassa kylpylässä, sillä välin siskon kanssa uudistimme huonetta. Lomalaiset, kun tulivat kotiin niin yllätys oli suuri ja tyytyväísyys näkyi kasvoilta. Itselläni huoneen sisustus oli jo valmiina mielessä ja tiesin mitä tulee mihinkin. Äidiltä tuli toiveena, että sininen väri nä...

Tau(v)onpaikan tuvassa

Meidän vapaa-ajan asunnon tupakeittiössä kulkevat rinnan vanha ja uusi, 50 -luvun tunnelma ja tämä päivä. Tupa on muovautunut vuosikymmenten saatossa ja monenlaisten sattumien kautta. Niistä merkityksellisin on ollut vesivahinko, jonka johdosta rakennuksesta jäi jäljelle hirsiseinät, peltikatto sekä puuhella ja leivinuuni. Tärkeintä tässä tuvassa on ruoan valmistaminen välillä isollekin joukolle ja arjen sujuminen, mutta myös ja viipyilevä ja kiireetön oleilu. "Ennenvanhainen" tunnelma -erilainen kuin kaupunkikodissa. :)

Kuistin uusboheemi kesätyyli

Kuistin uusi, kesäinen, uusboheemi ilme. Tuolien taljat on laitettu talvisäilöön ja pienillä esineillä on tuotu kuistille väriä ja hiukan uusboheemista hippityyliä, mikä on kovin pinnalla juuri nyt, ainakin meidän kotona! Uusboheemi on keveämpi ja riisutumpi, moderni versio boheemista. Rakastan tätä aikaa, kun ulkoa voi napsia maljakkoon milloin mitäkin! Ihanan huoletonta, iloista ja kepeää!