teeseitse (41 albumia)
-
Typ:
-
Näytä:
Maa:

Kuisti / eteinen

Sympaattinen kuisti oli yksi ensimmäisistä asioista, johon tässä kodissa ihastuin. Viimeinkin mahdollisuus riisua kengät ilman, että loppuperhe jonottaa ulkopuolella, jotta mahtuisi sisään. Eteläpuolelle katsova tila on todella valoisa ja välioven vaihdon myötä tämä valoisuus pääsee myös kulkemaan kodin muihin tiloihin. Lopussa vielä muutama ennen - jälkeen kuva tilasta.

Meidän mökki

Meidän kesäkoti löytyy Porvoon saaristosta Vessööstä. Paikka on pieni saari, jonka kalliolta löytyy pieni mökki. Mökillä tunnelma on erilainen kuin meillä kotona. Mökille olemme hakeneet yksinkertaista ja helppoa sisustusta. Haluamme pitää paikan helppohoitoisena lomakotina, jonne ei tarvitse mennä siivoamaan.

DIY - Hopeinen kranssi lehdistä

Tätä kranssia varten tarvitset lehtiä, rautalankaa (ohutta ja paksua), hopea spray-maalia ja pellavanauhan. Maalaa kuivuneet lehdet spray-maalilla ja anna kuivua. Tee lehtiä varten paksummasta rautalangasta haluamasi kokoinen pohja. Kiinnitä maalatut lehden yksitellen rautalangasta tekemääsi pohjaan. Kiinnitys onnistuu parhaiten, kun kierrät ensin ohutta rautalankaa lehden kannan ympärille ja sen jälkeen lehden kiinni pohjaan. Pujota lopuksi pellavanauha lehtien välistä ja ripusta kranssi paikalleen!

Kultaiset tammenterhot

Paketointi-idea jouluksi. Tarvitset kultaista spray-maalia, tammenterhoja, liimaa sekä pellavanarua. Irroita tammenterhon hattu ja maalaa pähkinäosa spay-maalilla ohjeen mukaan. Maalin kuivuttua liimaa tammenterhon osat takaisin paikoilleen. Kultainen tammenterho on laitettu paketin päälle pellavanarun avulla. Lisää ideoita tammenterhojen käyttöön löydät Domargård – Villa Olivia -blogista!