liitutaulu (223 albumia)
-
Typ:
-
Näytä:
Maa:

Kerkonkosken perhepuiston sisustusta

Järjestän kotipaikkakunnallani perhepuisto toimintaa. Käytössämme on kyläkoulun kaksi luokkatilaa, ruokala ja suuripiha. Toinen luokka on rentoiluhuone ja tarkoitettu hieman isommille kävijöille toisessa tilassa on taas huone pienemmille kävijöille. Koulun tiloissa näkyy ihanat vanhat kaappien ovet, ikkunalaudat, patterit ja muut pinnat. Olen saanut hyödyntää koulun vanhoja opetustauluja. Suurin osa sisustus jutuista on kuitenkin vanhempieni luota tai minun kotoa. Lisätietoa perhepuistosta löytyy facebook sivulta.

Hippula Lasten Kirppis & Kaffela

Äitiyshuuruissani sain päähänpiston ja perustimme putiikkihenkisen söpön lasten kirppiksen ja second hand -liikkeen pienellä kahvilalla. Sisustuksella on tärkeä rooli kokonaisuuden kannalta. Tapettitalon 40-luvun retrotapetti on ehdoton huomion herättäjä. Hippula on meille kodinjatke ja ehkäpä tilan voi tulevaisuudessa muuttaa myös kodiksi jollekin.

Vanhan talon keittiö

Keittiön vesivahingon johdosta jouduimme remontoimaan sen suunniteltua aikaisemmin. Olimme asuneet talossa jo 9 vuotta joten remonttia olikin jo pitkään ja hartaudella kaavailtu! Lattia uusittiin kokonaan ja remontin yhteydessä lieden paikkaa vaihdettiin. Tila on sinänsä haastava että se on ns. "läpikulku tila" ja oviaukkoja on siivouskomero ja ruokakomero mukaanlukien yhteensä 5.