kitsch (54 albumia)
-
Typ:
-
Näytä:
Maa:
Löytyi StyleRoomin jäsen nimeltä Kitsch

Elvis-huussi pihan perällä

Elvis elää meidän huussissa, vaikka muka kuoli omaansa! Tämä huussi pitää näkemisen lisäksi myös kuulla; Elviksen musiikki "jukeboxista" tahdittaa toimitusta. Huumorilla ja hulluudella höystetty huussi. Tällä hetkellä "elvis-rekvisiittaa" on vaikea löytää mistään, eikä tyyliin kuulu lähteä sitä kovalla vaivalla etsimäänkään; kun sattuu kohdalle, hankin. Itse asiassa huussin somistuksista suurin osa on tullut lahjoina siskolta ja ystäviltä. Ja lisää laitetaan sitä mukaa, kun jostain putkahtaa!

Piudiksen koristelutuunaukset - DIY

Inspiraation iskiessä minulla on suuri palo saada aikaiseksi jotain kaunista tai ainakin hauskaa käsilläni. Joskus se tarkoittaa sitä, että kaikki jämät käytetään uuden luomiseksi, joskus se tarkoittaa tarttumista maalipensseliin ja kirurginveitseen. Yksi askartelijan keskeisimmistä työkaluista eli rautalanka ei tästä talosta heti lopu!

Piha ja Puutarha

Auroran puutarha on hullujen päähänpistojen, uhkarohkeiden kokeiden ja malttamattoman puutarhurin aikaansaannos, joka on ikuisesti keskeneräinen. Perhe Aurora muuttaa pihalle huhtikuussa ja kömpii takaisin koloihinsa lokakuun ensimmäisten pakkasten aikaan. Ruokailu, raadanta, leikki, oleilu ja työntekokin sujuu 'kesäkautena' ulkotiloissa. Uskallatko kurkistaa?;)

Huvilan kylpyhuoneessa

Huvilalla on tulossa joskus kylpyhuoneremontti. Jossain vaiheessa puretun, kulman kiertävän kuistin tilalle rakennetaan uusi - ja sinne siirtyy myös kylpyhuone, vanhan hirsikehikon ulkopuolelle. Näin saadaan höyryrasitus vanhalla puolella minimoitua. Uudisosa on kuitenkin vasta suunnittelupöydällä, näin isojen asioiden kanssa ei kannata kiirehtiä. Odotellessa päätettiin toteuttaa vanhalle kylpyhuoneelle kasvojenkohotus pikkurahalla. Tärkeintä oli pitää vesi suihkutellessa ammeen puolella. Sitä tarkoitusta varten asensin saman tien kylpyhuoneen kattoon kaksi verhotankoa (sopivia suihkuverhotankoja ei löytynyt mistään) ja suihkutt...