kitsch (54 albumia)
-
Typ:
-
Näytä:
Maa:
Löytyi StyleRoomin jäsen nimeltä Kitsch

Kevään hauskin kattaus
Pääsiäisen siistein pöytäseurue syntyy talouspaperihylsyistä, tyhjäksi puhalletuista kananmunista, kauniista papereista ja neulelangasta. Lisäksi tarvitaan pikkuruisia nappeja ja paperikukkia. Jos et kaipaa seuraa, koristele pöytä pahvisin kupein ja kannuin. Paperikukkaoksat eivät käy herkimmänkään nenään. Kuvat Satu Nyström Ideat Anette Nässling

Keittiö ennen ja jälkeen

Halusimme palauttaa rintamamiestalon keittiöön ajan henkeä. MDF-kaapit saivat lähteä, tilalle tuli 50-luvun puiset kaapit. Löysimme ne eräästä purkutuomion saaneesta keittiöstä ja puuseppäystävä auttoi meitä kunnostamaan ne. Turkoosi astiakaappi pelastettiin miehen lapsuudenkodin ladosta ja kunnostettiin. Muutenkin keittiön sisustus on tehty mahdollisimman paljon itse, kierrätys- ja kirppariperiaatteella.

Kuljetuslavoista sohvaksi
Unelmien sohvan voi tehdä itsekin. Silloin saa juuri sellaisen kuin tarvitsee, koko perheen tv-sohvan tai soman divaanin yhdelle. Väriksikin saa valita aivan minkä vaan. Sohvan kavereiksi sopivat pyykkipojista, pilleistä ja muovilusikoista tehdyt aurinkopeilit. Kuvat: Timo Villanen Toimittaja: Anette Nässling

Unelmien Talo ja Koti Habitaressa 2014
Tervetuloa kurkistamaan, miten Unelmien Talo ja Kodin Habitare-osasto valmistui. Iloisen värikkäät kahvikutsut houkuttelivat paljon messuvieraita visiitille. Osastolla esiintyy myös Eurokankaan upeita verhokankaita. Osaston suunnittelivat sisustustoimittajat Anette Nässling ja Hanna Sandström, rakennustyöstä vastasi Mika Kallioinen, valokuvat otti Riikka Kantinkoski.

Liepun kodikas olohuone

Olohuoneen kodikkuus tulee elämää nähneiden huonekalujen lommoista, kaakeliuunin lämmöstä ja kynttilöiden valosta. Tavaraa on runsaasti, jokaisella esineellä on tarinansa ja paikkansa. Olohuoneen sisustamisessa on käytetty enemmän luovuutta ja aikaa kuin rahaa. On perittyä, löydettyä, ostettua, itsetehtyä ja tuunattua. Rakkaudella sisustettua.

Olohuonetta ja sen yksityiskohtia

Tältä meidän olkkarissa näyttää juuri nyt. Olohuone ja keittiö on yhtenäistä tilaa ja kun syksyn sateet ja tuiverrukset näkyy olohuoneen ikkunoista, niin toisella puolella nököttää lämmin kamina ja pieni keittiö. Tyylissä on sekoitettu vanhaa ja uutta, modernia suomalaista muotoilua ja vanhaa itämaista tunnelmaa. Vanhan hirsiseinän rouheus viehättää ja luo tunnelmaa, samoin suuri tammisaareke, jonka yllä on näyttävät industrial-tyyliset valaisimet. Kaikkien tyylien sekamelska!

D I Y : Mini Joulu-kuuset / Mini X-mas trees

Ihana ohje: pienet ja ylisöötit pulloharjajoulukuuset jouluiseen asetelmaan. Kuuset käy kattauksen koristeeksi, lyhtyyn, suureen lasihurrikaaniin, maljakkoon tai vaikka nukkekotiin. Tarvikkeina pulloharjoja, vihreää spaymaalia ja spreijattavaa tekolunta. Ja paksusta koivunoksasta tehdyt palikat kuusenjalkoina.